keskiviikko 14. syyskuuta 2016

HELSINGISSÄ

Moikka!
Oltiin viime viikonloppuna äitin kanssa Helsingissä. Lähettiin perjantaina aamujunalla ja paikanpäällä piti päästä tietenkin heti shoppailemaan. Ostoksista tulee erikseen postaus, vaikkakaan en hirveästi sieltä mitään ostellut. Illemmalla mentiin käymään Korkeasaaressa Kissojen Yö -tapahtumassa, josta on myös tulossa erillinen postaus.

PicMonkey Collage1

Perjantaina käytiin syömässä Kampin 6k food market -nimisessä paikassa. Valittiin kumpikin fish and chips ja se oli niin taivaallisen herkullista! Kyseisessä paikassa oli sama fisu ja ranet -ruokapaikka kuin mikä oli provinssissa. Suosittelen siis ehdottomasti käydä tsekkaamassa! Samassa paikassa on viisi muutakin ravintolaa, joista saa erilaisia street food -tyyppisiä ruokia.
Lauantaina valittiin ruokapaikaksi Forumin Manhattan steak house. Siellä tilasin broilerleikkeen ranskiksilla ja hollandaise-kastikkeella, joka oli myös erittäin herkullista!

2016-09-10 11.17.44 (3)
PicMonkey Collage2 2016-09-10 11.23.36 (2)

Lauantaina ennen meiän junan lähtöä, tehtiin vielä viimeiset shoppailut. Ajateltiin myös ensin mennä pieni ratikkakierros Eiran suunnalla, mutta aika ei riittänyt, joten päätettiin vain kierrellä espan puistossa ja siinä lähistöllä. Ehdin myös napata muutamat kuvat, ennen kuin oli jo kiire junalle ja kotiin.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti